Keittiöhaaveita
Keittiö on tuntunut olevan koko talon suunnittelussa kivuliain kohta. Suuret
linjat olivat selvät alusta alkaen, mutta keittiön lopullinen muotoutuminen
pohjaan tuntui haastavalta. Ajatuksena meillä oli kysyä suunnitteluapua ja
tarjous muutamasta keittiöfirmasta, mutta sitä ennen halusimme itse suunnitella
keittiötä ja miettiä omia toiveitamme.
Halusin, että keittiömme olisi melko pelkistetty ja kodinkoneet tulisi integroituina. Samalla kuitenkin kaappeja täytyisi olla riittävästi. Kivitaso olisi ehdoton, koska se kestää hyvin kulutusta ja on helppo pitää puhtaana. Toivoin lisäksi, että liesituuletin olisi liedessä eikä seinällä. Olisi myös kätevä, jos uuni olisi lattiarajaa korkeammalla. Keittiössä olisi hyvä olla ikkuna tuomassa valoa ja aamiaiskaapin haluaisin, jotta saisin usein käytetyt, mutta laskutilaa paljon haukkaavat kahvinkeittimen, leivänpaahtimen ja vedenkeittimen piiloon. Iso apteekkarinkaappi kuiva-aineille olisi myös tarpeellinen ja olisihan se luksusta, jos keittiössä olisi myös pieni viinikaappi.
Pinterest ja blogit pursuavat toinen toistaan ihanampia keittiöinspiskuvia. Alla muutama kuva, joista saimme inspiraatiota omaan suunnitteluun sekä keittiön muodon että sävymaailman suhteen.
Tänä aikana olimme ehtineet varata ajan toiseen keittiöfirman suunnittelijalle. Ajattelin, että menemme paikalle mieli avoinna ja otamme vastaan kaikki hyvät ideat, jopa ne, jotka poikkeaisivat omista toiveistamme. Pian kuitenkin huomasin latelevamme koko toivelistan suunnittelijalle ja kiemurtelevani tuolissa, kun suunnittelija kysyi voiko luopua kokonaan yläkaapeista tai saarekkeesta.
Alla kuva Keittiömaailman suunnittelemasta keittiöstämme.
Toiveiden tynnyri
Minulla oli alusta pitäen haave avoimesta saarekkeellisestä keittiöstä, jonka toisella puolella olisi muutama baarijakkara seurustelua tai vaikka aamupalaa varten. Mielessäni oli vaalea symmetrinen ja moderni keittiö, jossa olisi kuitenkin jokin juju tai katseenkiinnittäjä.Halusin, että keittiömme olisi melko pelkistetty ja kodinkoneet tulisi integroituina. Samalla kuitenkin kaappeja täytyisi olla riittävästi. Kivitaso olisi ehdoton, koska se kestää hyvin kulutusta ja on helppo pitää puhtaana. Toivoin lisäksi, että liesituuletin olisi liedessä eikä seinällä. Olisi myös kätevä, jos uuni olisi lattiarajaa korkeammalla. Keittiössä olisi hyvä olla ikkuna tuomassa valoa ja aamiaiskaapin haluaisin, jotta saisin usein käytetyt, mutta laskutilaa paljon haukkaavat kahvinkeittimen, leivänpaahtimen ja vedenkeittimen piiloon. Iso apteekkarinkaappi kuiva-aineille olisi myös tarpeellinen ja olisihan se luksusta, jos keittiössä olisi myös pieni viinikaappi.
Pinterest ja blogit pursuavat toinen toistaan ihanampia keittiöinspiskuvia. Alla muutama kuva, joista saimme inspiraatiota omaan suunnitteluun sekä keittiön muodon että sävymaailman suhteen.
Kuvat:
1. Hirsitalo 2.0 -blogissa esitelty upea hirsikoti ja keittiö simoda.fi
2. Asuntomessujen 2019 ehdoton suosikkimme Meidän Unto (instagram: @meidanunto)
3. Suomen kaunein koti 2018 kilpailun voittajan harmoninen ja pelkistetty keittiö tiiupiret.com
Luonnostelimme keittiötä lyijykynän ja paperin lisäksi Home by me -suunnitteluohjelman avulla. Ohjelma on kuitenkin aika rajallinen eikä sen varaan kannata laskea koko suunnitelmaa. Ilmaisia suunnitteluohjelmia on vaikka kuinka paljon ja varmasti parempiakin kuin tämä, mutta itse valitsin ohjelman melko lailla summamutikassa. Alla paperille hahmoteltu sekä muutama ohjelmalla tehty suunnitelma, joista oli tehty ennen keittiösuunnittelijalla käyntiä ja osa sen aikana tai jälkeen.
2. Asuntomessujen 2019 ehdoton suosikkimme Meidän Unto (instagram: @meidanunto)
3. Suomen kaunein koti 2018 kilpailun voittajan harmoninen ja pelkistetty keittiö tiiupiret.com
Omat luonnostelut
Tiedostin hyvin, että pitkä toivomuslista ja rajalliset neliöt eivät sopineet yhteen. Pyörittelimme talon pohjaratkaisua moneen otteeseen ja venytimme taloa keittiön puolelta 60cm. Kokeilimme monenlaisia kompromisseja, perinteisempää L:n muotoista keittiötä, jonka keskellä olisi ruokapöytä, niemekettä saarekkeen sijaan ja välillä koko saarekkeestakin luovuttiin. Talon pohjapiirustuksen valmiiksi saaminen tuntui olevan kiinni keittiöstä.Luonnostelimme keittiötä lyijykynän ja paperin lisäksi Home by me -suunnitteluohjelman avulla. Ohjelma on kuitenkin aika rajallinen eikä sen varaan kannata laskea koko suunnitelmaa. Ilmaisia suunnitteluohjelmia on vaikka kuinka paljon ja varmasti parempiakin kuin tämä, mutta itse valitsin ohjelman melko lailla summamutikassa. Alla paperille hahmoteltu sekä muutama ohjelmalla tehty suunnitelma, joista oli tehty ennen keittiösuunnittelijalla käyntiä ja osa sen aikana tai jälkeen.
Keittiösuunnittelijan valinta
Kun omat ideat oli käytetty ja toiveet listattu, olimme yhteydessä ensimmäisenä keittiöfirmaan, jolta ostimme aiempaan kotiimme keittiökaappien ovet. Tällä kertaa prosessi heidän kanssaan ei kuitenkaan mennyt yhtä sujuvasti. Ainoa, mitä saimme, oli hätäisen oloisesti piirretty suunnitelma listaamiemme toiveiden pohjalta. Lopulta homma kuivui kasaan, eikä heiltä oltu meihin enää edes yhteydessä.Tänä aikana olimme ehtineet varata ajan toiseen keittiöfirman suunnittelijalle. Ajattelin, että menemme paikalle mieli avoinna ja otamme vastaan kaikki hyvät ideat, jopa ne, jotka poikkeaisivat omista toiveistamme. Pian kuitenkin huomasin latelevamme koko toivelistan suunnittelijalle ja kiemurtelevani tuolissa, kun suunnittelija kysyi voiko luopua kokonaan yläkaapeista tai saarekkeesta.
Samaisella suunnittelijalla kävimme monen monta kertaa. Ensin pelkkä
suunnittelukerta, toisella kertaa ensimmäiset piirretyt keittiösuunnitelmat,
kolmannella muokkaukset ja muut kiintokalusteet. Olisikohan ollut neljäs tai
viideskin kerta, heh.
Samalla oli tarkoitus saada aika kolmannelle keittiöfirmalle, mutta aikataulut sopivat heille vasta ensimmäisen suunnitteluprosessin loppuvaiheilla. Lopulta kävi niin, ettemme enää tämän rupeaman jälkeen jaksaneet käydä muualla.
Olen innoissani meidän keittiösuunnitelmasta! Se on vaalea, kaunis, symmetrinen ja siihen mahtui monta meidän toivetta. Keittiö on saarekkeellinen - melko tuttu malli monesta asuntomessukohteesta ja blogeissa vilisseistä keittiöistä. Saarekkeeseen tulee liesi ja vetolaatikoita. Saarekkeen taakse tulee baarijakkarat ja 13cm syviä kaappeja harvemmin käytettyjä laseja varten. Takaseinälle sijoittuu vesipiste, tiskikone ja toiselle puolelle jääkaappi, toiselle pakastin. Uunille ja mikrolle varastimme hieman tilaa kylpyhuoneen puolelta. Ne tulevat oikean puoleiselle seinälle upotettuna.
Samalla oli tarkoitus saada aika kolmannelle keittiöfirmalle, mutta aikataulut sopivat heille vasta ensimmäisen suunnitteluprosessin loppuvaiheilla. Lopulta kävi niin, ettemme enää tämän rupeaman jälkeen jaksaneet käydä muualla.
Meidän keittiö
Millainen keittiö meille sitten on tulossa?Olen innoissani meidän keittiösuunnitelmasta! Se on vaalea, kaunis, symmetrinen ja siihen mahtui monta meidän toivetta. Keittiö on saarekkeellinen - melko tuttu malli monesta asuntomessukohteesta ja blogeissa vilisseistä keittiöistä. Saarekkeeseen tulee liesi ja vetolaatikoita. Saarekkeen taakse tulee baarijakkarat ja 13cm syviä kaappeja harvemmin käytettyjä laseja varten. Takaseinälle sijoittuu vesipiste, tiskikone ja toiselle puolelle jääkaappi, toiselle pakastin. Uunille ja mikrolle varastimme hieman tilaa kylpyhuoneen puolelta. Ne tulevat oikean puoleiselle seinälle upotettuna.
Ovien väriksi valikoitui alustavasti kaunis helmenharmaa sävy. Päädyimme
kuitenkin lopulta vaihtamaan värin puhtaan valkoiseen, koska olimme
suunnittelijan kanssa yhtä mieltä siitä, että puhtaamman valkoinen olisi
freessimpi pari hirrelle, jota meillä jää paljon näkyviin. Lisäksi valitsimme
messinkiset/kullan väriset vetimet ja vaalean marmorikuvioidun kvartsikivitason.
Keittiösuunnitelma meillä oli valmiina jo marraskuussa 2019. Muutama asia keittiössä vielä mietityttää ja täytyy tarkistaa ennen lopullista tilausta.
Alla kuva Keittiömaailman suunnittelemasta keittiöstämme.
Tässä vielä lista toiveista, jotka saamme toteutettua:
- Saareke
- Liesi aktiivihiilisuodattimella eli ilman erillistä liesituuletinta saarekkeessa
- Integroidut kodinkoneet
- Kvartsikivitaso
- Uuni seinällä
- Messinkiset vetimet
- Symmetrisyys (ainakin melkein)
Ja mistä jouduimme luopumaan:
- Mielin määrin säilytystilaa
- Aamiaiskaappi
- Apteekkarinkaappi
- Viinikaappi
- Ikkuna keittiössä (joskin ikkuna on heti keittiön vieressä ruokailutilassa)
- Saareke
- Liesi aktiivihiilisuodattimella eli ilman erillistä liesituuletinta saarekkeessa
- Integroidut kodinkoneet
- Kvartsikivitaso
- Uuni seinällä
- Messinkiset vetimet
- Symmetrisyys (ainakin melkein)
Ja mistä jouduimme luopumaan:
- Mielin määrin säilytystilaa
- Aamiaiskaappi
- Apteekkarinkaappi
- Viinikaappi
- Ikkuna keittiössä (joskin ikkuna on heti keittiön vieressä ruokailutilassa)
2 Comments
IHANA keittiö tulee teille. Tykkään tosi paljon tuosta symmetriasta ja varmasti parempi ratkaisu tuo väriasia! Tuo apteekkarinkaappi on ilmeisesti usein ongelmallinen ja olen kuullut paljon kommentteja, että niitä menee myös rikki. Fiksumpi vaihtoehto, jos laittaa normin pitkän kaapin sisälle tavallisten hyllyjen sijaan ulosvedettäviä reunallisia hyllyjä. Voi olla, että tämä on jo standardi ja itsestäänselvyys nykykeittiöissä. Itse olen näitä ratkaisuja ihastellut ja haaveillut keittiöremontista.
VastaaPoistaKiitos <3 Edelleen miellyttää silmää, vaikka suunnitelma tehtiin jo yli puoli vuotta sitten ja melkein yhtä kauan menee vielä ennen kuin päästään toteutukseen. Nämä keittiöasiat on kyllä haastavia. On niin paljon valinnanvaraa ja kaikkea mitä haaveilee omaansa ja sitten on myös realiteetit :D Varmaan ihan totta tuo apteekkarinkaappihommakin. Ja itse olen kuullut, että jos sellaisen laittaa, niin parempi, että se on melko kapea. Leveänä ei toimi.
PoistaKirjoita kommenttisi tähän...