Kuten jo blogin nimestä voi arvailla, tämä blogi tulee täyttymään hirsitaloaiheisista kirjoituksista ja ainakin alkuun nimenomaan hirsitalon rakennusprojektista kertovista postauksista noviisien silmin tarkasteltuna. Olkoon tämä sekä päiväkirjanomainen "pliis pysy järjissäsi tämän järjettömän projektin ajan" -paikka ajatuksilleni että arkisto, josta saan itsekin lukea myöhemmin tästä ajanjaksosta. Ja jos näistä jaetuista kokemuksista on jollekulle toiselle rakentajalle hyötyä, niin vielä parempi!

Mutta takaisin otsikkoon. Hups, me ostettiin tontti -toden totta. Tarkoitus on rakentaa talo itse, aikalailla alusta alkaen talon suunnittelusta ja hirsikehikon pystyttämisestä lähtien. Miltein noviisina. Kyllä, tämä on tietoinen päätös, vaikka samalla tiedostan, että ehkä jopa hullua ellei seinähullua.

Mahdottomat unelmat

Niin siinä vain kävi. Kuten meille aika monesti aiemminkin. Ensin heitetään läppää ja unelmoidaan toisinaan jopa mahdottomia ja aikamme vitsailtuamme kysytään puolitosissaan toisiltamme, että ”mitä jos?.” Vastaavia esimerkkejä meiltä löytyy historiasta useampiakin: ostettiin vene ennen omaa ensimmäistä asuntoa puoliksi opintolainalla ja vitsailtiin sen jälkeen, että parempi veneen alla kuin taivasalla. Hankittiin ensimmäinen asunto meidän unelmien asuinalueelta ja päätettiin tehdä siihen täydellinen pintaremontti itse ilman aiempaa remontointikokemusta. Kumpaakaan en ole katunut ja kummatkin on osoittautuneet hyviksi ideoiksi.

Itseasiassa meidän koko tontti- ja taloprojekti lähti liikkeelle puolisolleni jo pakkomielteeksi tulleesta ajatuksesta omasta lämmitetystä autotallista, jossa hän voisi tehdä remonttejaan. Jep, luit oikein: autotallista. Siihen ei autokatoksellisessa luhtitalossa asuminen taipunut. Talliosakkeet taas ovat kohtuuttoman hintaisia pieneksi kopiksi, jonne kuitenkin pitäisi aina varta vasten lähteä ja josta tulisi jatkuvasti kuluja myös vastikkeen muodossa. Ainoana järkevänä vaihtoehtona tuntui olevan oma talo, jonka pihalla olisi autotalli. Itselleni omakotitalo tuntui todella kaukaiselta ajatukselta. Mihin kaksi ihmistä edes tarvitsisi niin paljon tilaa ja mihin kaikkeen muuhun omakotitaloon uppoavan rahan voisi käyttää? Keksin ainakin miljoona syytä miksi ei.


Autotallista ei kuitenkaan päästy yli eikä ympäri, joten listasin omat mahdottomat toiveeni talolle, jos sellaiseen joskus hamassa tulevaisuudessa ryhdyttäisiin. Toiveet talon suhteen olivat yhtä utopistia kuin monen muunkin täydellisestä kodista haaveilevan. Se olisi tietysti veden äärellä, kaksikerroksinen, siinä olisi oma piha, mutta se ei olisi hirvittävän kaukana keskustasta. Ja jos joskus rakennettaisiin oma talo, niin se olisi ehdottomasti hirrestä. Näitä ja monia muita toiveita aina heiteltiin ilmaan ja sitten naurettiin räkäisesti päälle, että sellainen tehdään heti kun voitetaan lotossa.

Vaikka kyseessä oli meidän välinen vitsi, niin eihän siinä olisi ollut mitään hauskaa, ellei olisi vitsillä käynyt silloin tällöin katselemassa tontteja. Milloin ajelimme joen rannalla olevilla tonteilla, milloin kävimme pitkillä kävelyillä katselemassa tyhjiä maapalstoja ja ihastelemassa joelle laskevaa aurinkoa. Eräällä kerralla puoliso ajeli yksin uudella tonttialueella vain tappaakseen aikaa kun minä olin hierojalla. Hieronnan jälkeen hän päätti näyttää paikkaa samantien minullekin. Jotain tuossa uudessa asutusalueessa oli, mikä veti puoleensa. Kenties vieressä avautuva meri, aivan uusi sopivan pieni alue tai se, että tontit oli parhaillaan myynnissä ja siinä kunnossa, että rakentamisen voisi aloittaa lähes suorilta ilman erityisiä maatöitä.

Mitä jos?

Vitsillä vierailtu tontti jäi kytemään mieleen niin, että siellä piti käydä ajelemassa muutamankin kerran, kunnes sanottiin ääneen se kuuluisa kysymys ”mitä jos?”. Tontti täytti pelottavan monta laatikkoa jopa minun älyttömällä toivelistalla. Siitä se sitten lähti. Soitto kiinteistövälittäjälle, tonttien esittely, pino esitteitä ja takaraivossa pieni kiireen tuntu. Mitä jos juuri meidän katselema tontti ehtii mennä sivu suun, onko nyt aika toimia?

Kuukauden pohdiskelun, laskimen pyörittelyn, maanmittauksen ja muutamien valvottujen öiden jälkeen se vain päätettiin. Ostetaan tontti ja murehditaan vasta sitten, milloin itse rakentaminen alkaisi ja millaisen talon rakentaminen. Tuo kaikki kävi lopulta ihan mielettömän äkkiä ja kyseenalaistin useaan kertaan, ollaanko me ihan hulluja. Muistan vieläkin sen hölmistyneen tunteen, kun asteltiin ulos pankista kaupanteon jälkeen ja katsottiin toisia hieman epäuskoisesti. Istahdimme kauppakahveille lähikahvilaan puoliksi innoissaan ja puoliksi kauhuissaan.

Tästä se lähtee!

Meillä on nyt oma tontti meren äärellä, vajaat 100 metriä mereltä. Välissä pari taloa sekä puistosuikale, mutta ainakin yläkerrasta näkymät on merelle saakka.

Aikaa tontin ostosta on nyt kulunut reilu vuosi. "Hetki" piti makustella ja totutella ajatukseen ennen kuin rohkenin perustaa blogin. Kirjoittaminen tekee projektista vieläkin todemman tuntuisen.

Tontin ostosta saakka oli varmaa, että projektin kanssa ei hätiköidä, vaan annetaan aikaa suunnittelulle ja tehdään mahdollisimman paljon itse. Nyt on vuosi suunnittelua takana ja aika paljon kerrottavaa. Tästä hullusta tai hullun rohkeasta projektista kerron sitä myöten, kun projekti etenee.

Tervetuloa seuraamaan modernin hirsitalon rakennusurakkaa!